JuurikasJKL

Kumppanuusviljelyä Jyväskylässä

Lähde mukaan kumppanuusviljelyyn!

Vuosi 2015 keräsi meidät jälleen suunnittelupöytään 20.2. Lutakon Leidiin (Teeleidin tiloihin), jossa kävimme läpi viime vuoden mietteitä, tulevan vuoden kasvilajistoa ja käytäntöjä. Jäsenistömme on kokenut jonkinmoista katoa, ja näin ollen vasta 7 osakasta on varmistanut mukana olonsa tälle vuodelle. Huomioita kokouksesta: Pellon koko ja lajisto on mitoitettava porukan ja työvoiman mukaan. Pienemmällä porukalla tämä tarkoittaa vähemmän kitkentää vaativaa kokonaisuutta. Lajistoon otetaan jälleen vuoden 2013 menestyjä, mangoldi. Lisäksi koitamme uudelleen lehtikaalia ja lisäämme härkäpavun ja muiden papulajien määrää. Uusina lajeina mukaan tulevat purjo, juuriselleri, munakoiso, vuonankaali ja öljyhamppu. Lantun vaihdamme kaskinauriiseen. Pidämme seuraavan kokouksen Teeleidissä 11.3. klo 17-19. Tässä kokouksessa teemme päätöksen kasvien siementen tilauksesta ja tarvikehankinnoista, esimerkiksi katekelmun hankinnasta. Päätämme tämän perusteella satomaksun suuruuden. Tämä on avoin kokous, johon kuka vain voi osallistua ja tulla tutustumaan meihin. Toivotamme juuri nyt tervetulleeksi yhteisöömme kaikki, joita kiinnostavat lähiruoka, viljelytoiminta, yhteisöllisyys ja luonnonmukaisuus. Oletko kiinnostunut? Ota meihin yhteyttä:

Advertisements

Kommentointi on suljettu.