JuurikasJKL

Kumppanuusviljelyä Jyväskylässä


Kevättervehdys pellonpientareelta!

1_talkoot_2017_1Iltapäivän lämmössä saatiin nauttia kevätauringosta ja nähdä kevään tekevän tuloaan. Talkoourakalla tehtiin myös hommia. Kerättiin hamppukuitu talteen. Pitkänlainen kasahan siitä saatiin aikaiseksi ja tällä hetkellä se muurinlailla koristaa peltomme reunaa.

Jotain oli jo kasvamassakin: maasta ensimmäisenä vauhtia kasvuun ottavat valkosipuli ja ruohosipuli. Maa-artisokkaakin löytyi. Kyllä tässä kelpaa peltotyöt aloittaa, mikäli vain säät pysyvät suosiollisina.

1_talkoot_2017_21_talkoot_2017_3

 

Mainokset


Läheltä, ruohonjuuritasolta

Essi otti talteen todella upeita makrokuvia! Pienet mullan alta esiin työntyvät kasvit, joita on hankala havaita rikkakasvien seasta on saatu ikuistettua kertomaan ihmeellistä kasvutarinaa. On hienoa saada seurata tätä kaikkea aivan vierestä. Muutama viikko sitten istutetut härkäpavut jo puskevat esiin kuten myös sirkkalehtinen retiisi. Parsa on selvinnyt talvesta ja kurottaa varttaan kohti kesää. Tomaattimme alkaa jo kukkimaan. Tämän vuoden kasvikokeilussamme oleva bataatti on osoittanut myös kasvun merkkejä.

Iloa silmälle. Essille suuri kiitos kuvista. :)

makro1

Parsa

makro2

Mini-lehtikaali

makro3

Retiisi

makro4

Härkäpapu

makro5

Tomaatti


Peltopuuhailua parhaimmillaan!

Pieni tilannekatsaus siitä mitä Juurikkaan pellolla on tehty. Penkkejä on käännetty lukuisia ja juolavehnää kitketty laatikoittain, satoja siemeniä kylvetty, istutettu kymmenittäin taimia ja sadettajat laitettu paikoilleen. Tämän lisäksi kasvihuone on korjattu ja yrteille tehty laarit.

Säät ovat suosineet: aurinko ei ole porottanut liikaa eikä vettäkään pahemmin sadellut, ja talkoissa on ollut paikalla mukavasti porukkaa. Tekijöitä ei koskaan tosin ole liikaa ja jokaiselle käsiparille löytyy aina tekemistä. Yhteistyöllä olemme saaneet kevättyöt etenemään hyvässä vaudissa. Hommaa toki vielä on. Olemme tällä hetkellä noin puolessa välissä kylvöjä ja istutuksia.
Vastuuviikot alkavat ennen juhannusta. Se on takaraja sille, että siihen mennessä talkoilla kaikki yhteistyöt on saatu tehtyä.

Tässä kuvakoosteen muodossa taltiointia pellolta:

talkoot2016_5

Juolavehnä työllistää. Kitkettävää löytyy.

talkoot2016_1

Vettä kulkeutuu ympäri ämpäri.

talkoot2016_2

Porkkanan siemeniä matkalla maahan.

talkoot2016_3

Kasvihuone kohopenkkeineen.

talkoot2016_6

Esikasvatettuja tomaatin taimia.

talkoot2016_4

Härkäpapujen päällä hamppukatepeitto.

talkoot2016_7

Uutta tänä vuonna, yrttilaarit.

Lisää talkookuvia facebookissa.


Talkoilut alkakoot!

Ensimmäiset talkoot osuivat aurinkoiselle päivälle ja hieno hiekkapöly nousi maasta, kun talikoin käänsimme peltoa. Helatorstai kului leppoisasti turisten ja juolavehnää kitkien. Niin vanhat kuin uudetkin juurikaslaiset aloittivat kasvukauden kädet mullassa kuopsutellen (osalla myös paljaat jalat saivat maadoituksen äitimaahan). Kasvihuone sai uuden oven ja näyttikin jo paljon ryhdikkäämmältä viimekertaiseen varrattuna.

Kevät on edennyt vauhdilla. Maasta pilkisteli talvehtineiden valkosipulin taimia ja marjapensaisiin oli puhkeamassa lehdet. Ruhosipuli on erityisen vahvasti lähtenyt kasvuun ja siitä saimme peltopäivän päätteeksi nipun mukaamme.

Tänä vuonna uutuutena kokeilemme kateviljelyä ja katemateriaaliksi saadaan edellisvuodelta jäänyttä hamppua helpottamaan kitkemistä ja pitämään pellon tasaisen kosteana. Tästä hamppukuidusta vireillä on toinenkin projekti, josta lisää myöhemmin.

Viime vuonna yhteiset taukoilut jäivät kylvökiireiden takia pitämättä, mutta nyt siistimme taukopaikan ja istahdimme mukavaksi toviksi syömään eväitä. Ja hyvältähän ne maistuivat hyvässä seurassa pellon laidalla.

kevattalkoot_3_2016

Varhaista herkkua, ruohosipuli.

kevattalkoot_1_2016

Talven selättäneet valkosipulit.

kevattalkoot_5_2016

Silmuja.

kevattalkoot_7_2016

Kasvihuoneen ovi kuntoon.

kevattalkoot_6_2016

Käännöstyötä talikoin.

kevattalkoot_4_2016

Tauko paikallaan.

kevattalkoot_2_2016

Hamppukuitua ja -katetta.


Juurikkaan kevätkatselmus

Lumet ja maa ovat sulaneet, joten suuntasimme pellolle. Ensimmäiseen pellolla käyntiin mentiin yhdellä autolla ja kahdella pyörällä. Pyöräillessä saattoi matkan varrella tehdä keväthavaintoja muitakin kuin lumen lähtö, leskenlehdet ovat nousseet piristämään muutoin väritöntä maisemaa.

Vaikka työmiehiä ja -naisia olikin vain kourallinen saimme nostettua maa-artisokat maasta sekä siistittyä kasvihuoneen. Ja ettei Juurikkaan touhut mene aivan kuin Strömsössä, talvi oli tehnyt tehtävänsä kasvihuoneen muoville ja seuraavissa talkoissa alkaa rakennushommina kasvihuoneen ehostaminen. Peltovierailupäiväksi osui kaunis, aurinkoinen alkukevään päivä. Toivottavasti saadaan aurinkoa myös tuleviin talkoisiin.

kevat2016_1kevat2016_2kevat2016_3kevat2016_4kevat2016_5


Kasvukausi saatiin päätökseen

Viime sunnuntaina pidimme tämän kasvukauden viimeisen sadonjaon. Maa oli jo jäässä, joten oli viimeisin aika kerätä sato talteen. Oppia ikä kaikki, sillä Mikkelin päivään 29.9. mennessä vanha kansa on korjannut sadon. Vanha viisaus opittiin kantapään kautta. ;)

Mikkelin päivä oli syyskuun merkittävin merkkipäivä Suomessa. Päivän vietto perustuu Eurooppalaiseen tapaan arkkienkeli Mikaelin muistolle, joka oli usein mainittu henkilö kirkon saarnoissa. Mikael oli paratiisin päämies, henkien ruhtinas sekä taivaallisen sotajoukon päällikkö. Suomessa Mikkelin päivä eli kuitenkin vielä 1700-1800 -luvuilla vahvasti epäkirkollisella syysjuhlapohjallaan.

Kansan työkalenterissa Mikkelin päivä oli vuotuisen sadonkorjuun päätepiste. Yleisiä sanontoja olivatkin: “Mikkelistä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan” tai “Mikkelistä akat tupiin, perunat kellariin”. Mikkelin päivään mennessä viimeinenkin sato tuli siis olla korjattuna. Mikkelin aattona myös karja kytkettiin navettaan ja sen suojelukseksi luettiin runsaasti erilaisia taikoja. Palvelusväelle maksettiin palkkoja eli annettiin tilan antimia ja vähän rahaakin. Tästä syystä päivä oli tyypillisesti myös köyhemmän kansan hääpäivä. Mikkelinpäivänä oli myös tapana syödä erityisesti päivää varten teurastettua uhrilammasta, jota sanottiin myös Mikkelin pässiksi.

Lähde: http://openmetsa.fi/wiki/index.php/Vuoden_kierto_-_Syksy

Ennätimme ikuistamaan peltomme viljavuudessaan ja tältä peltomme näytti vielä ennen kun kaikki nostettiin talteen talven varalle. Upeat peltokuvat kävi korkeuksista nappaamassa T. Ratilainen. Kiitos!

Kuva: T. Ratilainen

Kuva: T. Ratilainen

Kuva: T. Ratilainen

Kuva: T. Ratilainen


Viljelykauden alkuponnistus

Ruista on juurikaslaisilla riittänyt ranteessa, vaikka selkä joskus kovilla onkin. Tässä muutamia otoksia pellolta.


Kasvihuone kohoaa Oravasaareen

Tänä kesänä uusinta uutta JuurikasJKL:n viljelijöille tulee olemaan kasvihuone mm. kurkkuja ja tomaatteja varten. Aloitimme kasvihuoneen rakentamisen perjantaina 4.4. kokoamalla 8x3m kokoisen autotallin rungon. Runko saatiin nopeasti kasaan kolmen koplalla ja täytyy sanoa että tila näytti yllättävän isolta! Seuraavaksi tilaukseen lähtee kasvihuonemuovia, jolla runko katetaan. Suunnitelmat ovat sen osalta vielä auki, kuinka muovi saadaan parhaiten kiinni runkoon..

IMAG0441

IMAG0442


Satoa suurella sydämellä

Juurikas vietti riemullisia talkoita auringon alla syyskuun ensimmäisenä lauantaina.

Kookkaat juurekset nostettiin osakkaiden voimin pellosta ja kuljetettiin kaupunkiin varastoitavaksi. Talkoissa huussi sai punaisen maalin pintaan ja sadatusjärjestelmä kasattiin pellolta pois ensi kesää odottamaan. Pellolle jäi vielä nostajaa odottamaan puolet porkkanoista, nauriit sekä palsternakat.

Talkoiden eväspaikalla puheet kääntyivät Juurikkaan tulevaisuuteen.  Sen verran hedelmällinen on ollut ensimmäinen Juurikkaan vuosi, että eiköhän tarinalle olla laittamassa jatkoa :)

IMG_9291

Sieltä ne juurekset nousee! Kuva: Seppo Pennanen

IMG_9289

Oravasaaren lanttu valmis varastoitavaksi. Kuva: Seppo Pennanen

IMG_9295

Ja laatikko täyteen punajuuria! Kuva: Seppo Pennanen

IMG_9341

Juurikkaan poppoota talkoiden evästauolla. Kuva: Seppo Pennanen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osa talkooporukasta yhteiskuvassa päivän päätteeksi.


Loppukesän lämpöä ja valoa

Loppukesän aurinko on tuonut pellolle sekä lämpöä että kauneutta. Joka elokuun viikko pellolta on  tuomisena ollut uusia maisteltavia osakkaille.

Pensaspavut ovat tuottaneet makoisaa satoa, salaattia voisi tuoda sadonjakoon sangoittain ja punajuuret alkavat koonsa puolesta muistuttaa jo kahvakuulia. Merkillisen isona kasvaa pellon laitaan istutetut auringonkukatkin.

Syksyn yhteiset talkoot järjestetään 7.9, jolloin aikeissa on nostaa suurin osa pellon sadosta talteen.  Jännityksellä odotetaan, kuinka monta kiloa lanttua ja muita juureksia pellosta oikein nousee.

ilona & kurpitsat

Peltokoira kurpitsojen kaitsijana.


Ja ne kasvaa, kasvaa…

Alkukeväästä kenties tuumailimme kurpitsasadon jäävän vähäiseksi, sillä taimia istutettiin vain pari lyhyttä riviä. Kävi kuitenkin niin, että monena aamuna vastassa pellolla tervehtimässä on ollut yön aikaan maailman putkahtaneita kesäkurpitsoja. Osa niistä onkin ehtinyt usein kasvaa vauvan mittoihin ennen loppuviikon sadonjakoa.

Elokuun alussa rutto löysi paik kansa perunan varsista ja on jatkanut leviämistään. Perunat eivät ole tainneet siitä kuitenkaan ottaa liikaa nokkiinsa… harva taisi Juurikkaan poppoosta sadonjaossa aiemmin ollut nähnyt moisia kimpaleita. Näiden perunoiden kokonaisena keittämistä kannattaa harkita…siinä voi joutua hetkisen lieden ääressä odottelemaan kypsymistä. Mainiota uuniruokaa niistä varmasti saa.

Viimeisenä kylvetyt juurekset ja yrtit ovat viime viikkoina lähteneet kasvuun. Nauravat nauriit kurkistelevat mullan alta ja aromikas basilika levittelee kasvavia lehtiään. Juola- ja vesiheinä ovat edelleen pellolla kaikkien seuralaisena, mutta niiden kohtalona lienee pian taistelun hännille jääminen vankemmiksi kasvavia Juurikkaan kasveja vastaan.

Satoa on tullut viikoittain runsaasti ja pulmaa on lähinnä aiheuttanut se, miten kaikki sato saadaan kerättyä talteen. Kuivuri on jo otettu käyttöön ja lämpöpuhaltimen käsittelyyn ovat päässeet rucola ja mangoldi. – On sitten talven varallekin jotain vihreää, vaikka keittoon heitettäväksi.

Sokeriherneiden keruuta

Sokeriherneiden keruuta.

Kesäkurpitsoja lähdössä sadonjakoon.

Kesäkurpitsoja lähdössä sadonjakoon.


Aurinkoiset terveiset Oravasaaresta

Kesän lämpö on tuottanut iloa sekä kasveille että kasvien viljelijöille! Ajoittaiset sateet ovat pitäneet huolta kasvien veden saannista ja tukeneet kasvua. Pellon vehreys taitaakin olla nyt voimakkaimmillaan: lämmöstä ja sateista ovat kiitelleet myös rikkaruohot.

Parasta satoa on tuottanut mangoldi ja rucola, joista mangoldi jatkaa kasvuaan pitkälle loppukesään. Viime viikkoina ovat hitaasti itäneet yrtitkin osoittaneet kasvun voimiaan.

Heinäkuun 13. päivä pidetyssä Juurikkaan kolmannessa sadonjakotilaisuudessa oli jaossa myös kesäkurpitsoja. Myös osa lantuista oli haalinut itselleen sen verran kokoa, että ne pystyi jo ottamaan talteen pellolta. Talteenotto takaakin sen, että osa lanttusadosta tulee varmasti Juurikkaan poppoolle eikä katoa kaalikoiden suihin!

 

IMAG0506

Yleiskuvaa pellosta parin viikon takaa

13.7. jaettua satoa

13.7. jaettua satoa


Kesäkuun kuulumisia

Kesä on jo pitkällä Juurikkaan pellollakin ja paljon on ehtinyt tapahtua: kevättalkoot on pidetty, käytännössä koko pelto on muokattu ja kylvetty ja huussikin on saatu pystyyn. Reippaat vastuuviljelijämme Janika ja Terhi ovat olleet nyt kaksi viikkoa Juurikkaan palkkalistoilla huolehtimassa pellon päivittäisestä hoidosta. Alkukesän poikkeukselliset säät aiheuttivat haasteita erityisesti kastelurintamalla, mutta monet kasvit ovat siitä huolimatta lähteneet hyvään kasvuvauhtiin. Alla muutamia kuvia viime viikoilta.

Perunapenkissä vihertää

Perunapenkissä vihertää

Lanttujen harvennusta

Lanttujen harvennusta

Juolavehnän kitkentää

Juolavehnän kitkentää

Härkäpavut viihtyvät katetussa penkissä

Härkäpavut viihtyvät katetussa penkissä

Ystävämme hamppu

Ystävämme hamppu

Huussi on pönttöä vaille valmis käyttöön

Huussi on pönttöä vaille valmis käyttöön

Sadetusjärjestelmää ei ole viime päivinä tarvittu

Sadetusjärjestelmää ei ole viime päivinä tarvittu


Meillä on pelto!

pellon sijainti

Viime torstain kokouksessa pääsimme vihdoin sopimukseen Juurikas JKL:n ”omasta pellosta”. Tulemme viljelemään kesällä 2013 Harjulan tilan mailla Oravasaaressa, n. 18km Jyväskylän keskustasta. Viime vuosina luonnonhoitopeltoina toimineet pellot lukeutuvat Keski-Suomen vanhimpiin viljelysmaihin.

Mukaan porukkaan ehtii vielä! Jos viljely kiinnostaa, niin otathan pikaisesti yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen juurikasjkl@gmail.com. Seuraava suunnittelukokouksemme pidetään torstaina 4.4. klo 17 Sepänkeskuksessa (Kyllikinkatu 1).